Lapselle annettu rakkaus opettaa lapsen rakastamaan

Rakkaus on tekoja. Rakkaus on ennen kaikkea kärsivällisyyttä ja lempeyttä (1. Kor. 13:4). Kun vanhempi (tai muu kasvattaja) tekee lapselleen rakkauden tekoja, myös lapsi oppii tekemään rakkauden tekoja.

”Me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä.” (1. Joh. 4:19.) Sekä Jumalan ja Hänen lapsensa että maanpäällisen kasvattajan ja hänen lapsensa välisessä suhteessa toimii täsmälleen sama periaate: kasvattajan rakkaus opettaa myös lapsen rakastamaan. 

Eräs nainen kääntyi 20-vuotiaana kristityksi. Vaikka hän tuli uskoon, hänellä oli vaikeuksia kohdella lähimpiään rakkaudella. Hän oli toisinaan piikikäs ja hänen kasvoiltaan paistoi toisten väheksyntä ja ylpeys. Mutta hän rakasti syvästi Jumalaa, olihan Jumala nostanut hänet syvästä kuopasta kalliolle. Miksi tuo nainen oli kehno rakastamaan toisia ihmisiä, vaikka rakkauden pitäisi olla juuri se tunnusmerkki, josta kristityn tunnistaa? Hän ei ollut kokenut kovinkaan paljon rakkautta lapsuudenperheessään. Hänen vanhempansa olivat kyllä rakastaneet häntä, mutta he eivät olleet osanneet osoittaa rakkautta teoillaan.

Moni kristitty on täynnä haavoja, joiden vuoksi heidän on vaikea rakastaa toista ihmistä. Uskova äiti tai isä saattaa olla niin täynnä haavoja, ettei hän kykene olemaan lapselleen rakastava kasvattaja. Moni ihminen myös pettyy kristinuskoon kohdattuaan rakkaudettomia kristittyjä.

Monissa tilanteissa ei-kristittykin on paljon parempi rakkauden tekojen tekijä kuin kristitty.

Rakkaus ei aina heti automaattisesti ala virrata ihmisestä runsaana ihmisen kääntyessä Jeesuksen seuraajaksi. Näin kävi opetuslapsillekin. Heidän täytyi ensin viettää Jeesuksen kanssa paljon aikaa, kuunnella Hänen sanojaan ja oppia tuntemaan Hänet. Eivätkä he viettäneet aikaa pelkästään Jeesuksen kanssa, vaan myös muiden Jeesuksen seuraajien kanssa. Ajattelen, ettei ollut sattumaa, että vasta viimeisellä aterialla Jeesus sanoi heille: “Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, että teillä on keskinäinen rakkaus” (Joh 13:35). Erityisesti sellainen ihminen, jota on haavoitettu runsaasti hänen lapsuudessaan ja nuoruudessaan, tarvitsee riittävän pitkän yhteisen taipaleen Jeesuksen ja Hänen seuraajiensa armollisessa seurassa ennen kuin hän pystyy rakastamaan toisia ihmisiä kestävällä tavalla.

Miten lohduttaisin häntä, joka haluaisi rakastaa, mutta rakkauden tien kulkeminen tuottaa edelleen suuria vaikeuksia?

Tapasi elää, tottumuksesi, ajatuksesi ja tunteesi ovat kuin syvään uurtunut polku, jota seuraat, koska tie on sinulle tuttu. Polun varrella on kivisiä ja louhikkoisia paikkoja, jotka repivät sinua kulkiessasi. Tiedät, että polku ei ole hyvä, mutta toiselle polulle siirtyminen vaikuttaa mahdottomalta; ethän edes tiedä, missä tuo toinen polku on. Jeesus on pysähtynyt vanhan syväänuurtuneen polkusi varrelle. Hän ojentaa kätensä ja pyytää sinua tarttumaan siihen. Jeesus vie sinut polulle, jota et tunne. Polku erottuu aluskasvillisuudesta vain hyvin heikosti. Aluksi kykenet kulkemaan tuota vierasta polkua pitkin vain lyhyitä aikoja kerrallaan ennen kuin tottumuksesi vetävät sinut takaisin tutulle syväänuurtuneelle polulle. Älä luovuta, älä lannistu! Päivä päivältä Jeesuksen johdattama polku uurtuu elämässäsi hieman syvemmälle, ja vanha polkusi alkaa peittyä aluskasvillisuuden sekaan. Lopulta huomaat, että olet jättänyt vanhan polkusi kokonaan taaksesi.

”Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani.” (Ps. 119:105.) 

Jeesuksen rakkaus muutti Paavalin, entisen pilkkaajan ja vainoojan ja väkivallantekijän, elämän. Jeesuksen rakkaus on muuttanut minut. Hän todellakin kykenee muuttamaan myös sinut.

Täydellinen vapaus Kristuksessa

“Jos siis Poika vapauttaa teidät, te olette todella vapaita” (Joh 8:36).

“...elämän Hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista” (Room 8:2).

"Kristityn koko elämä perustuu siihen, että hän on pukeutunut Kuningas Jeesukseen ja saanut uudet vaatteet, uuden elämän ja uuden identiteetin. Silti vanha ihminen, vanha tapa elää, näkyy usein arjessa kuin likaiset rääsyt pilkistäisivät valkoisen hihan tai helman alta. Tilamme on jännitteinen: olemme jo jotakin Jeesuksen ansiosta, mutta meidän on vielä tultava siksi käytännössä."

Apologi J. J. Aleksi Markkanen kirjassaan Jalo soturi (2007, 116)

Kun teemme päätöksen seurata Jeesusta, vietämme aikaa Hänen ääntään kuunnellen (eli luemme ja kuulemme Raamattua) ja puhumme Hänen kanssaan (eli vietämme aikaa rukoillen), antaudumme prosessiin, jossa elämämme pyhittyy vähitellen. Rakkaus saa meissä tilaa kasvaa. Tämä ei ole omaa aikaansaannostamme, vaan Jumalan Hengen, joka tekee työtään meissä.

Jos kasvattaja ei ole antautunut tähän prosessiin, hänen on vaikea toteuttaa kristillistä kasvatusta. Jos yritämme etsiä rakkautta itsestämme, joudumme kerta toisensa jälkeen pettymään.

Laki vs. armo

Millainen paikka sinun mielestäsi kuuliaisuudella on kristillisessä kasvatuksessa? Olenko mielestäsi liian radikaali sanoessani, ettei lapselta (tai keneltäkään) tulisi vaatia kuuliaisuutta pakon kautta?

Minä uskon, ettei Jeesus arvosta pakkokeinojen käyttöä.

Vanha Testamentti kertoo tilanteesta, jossa kuningas Saul oli tottelematon Jumalan äänelle. Profeetta Samuel nuhteli häntä sanoilla: "...Kuuliaisuus on parempi kuin uhri, tottelevaisuus parempi kuin pässien rasva..." (1. Sam. 15:22). Mielestäni on erittäin mielenkiintoista, että Jeesus ei puhu enää kuuliaisuudesta, vaan laupeudesta. Jeesus sanoo: "Laupeutta minä tahdon enkä uhria" (Matt. 9:13 ja Matt. 12:7). Mielestäni kristillisessä kasvatuksessa on pohjimmiltaan kyse juuri laupeudesta. Arvelen, että Jeesus täysin tarkoituksella jättää käyttämättä tuota kuuliaisuus-sanaa.

Vanhassa Testamentissa puhutaan paljon kuuliaisuudesta ja tottelemisesta. Uskon, että Uuden Testamentin kuuliaisuus on erilaista kuin VT:n kuuliaisuus. Paavali kirjoittaa: "...tiettäväksi tehty kaikille kansoille uskon kuuliaisuuden aikaansaamiseksi..." (Room. 16:26). Ajattelen, että tuo "uskon kuuliaisuus" on uskon kautta syntyvää kuuliaisuutta, ihmisen sisimmästä, sydämestä (sieltä, missä Jeesus asuu!), kumpuavaa kuuliaisuutta. Kiinnitä huomiosi näihin jakeisiin: "Jumala saa teissä aikaan sen, että tahdotte tehdä ja myös teette niin kuin on hänen hyvä tarkoituksensa" (Fil. 2:13).

Voisi ehkä sanoa, että kristityn kuuliaisuuden tulee perustua sisäsyntyiseen motivaatioon, ihmisen sisältä kumpuavaan haluun tehdä oikein (Jumalan ääneen). Laki sen sijaan perustuu ulkosyntyiseen motivaatioon, ulkoiseen pakkoon ja pelkoon. Kristityn tulee kasvaa armossa, jotta hän ymmärtää erottaa lain ja evankeliumin toisistaan, sillä laki ei anna voimaa hyvän tekemiseen, eli hyvän tekeminen onnistuu vain evankeliumin ja vapauden (uskon kuuliaisuuden) perustalta.

Jos Jumala ei vaadi meiltä tottelevaisuutta, miksi me vaatisimme sitä lapsiltamme? Paavali sanoo: "Tämän vuoksi polvistun sen Isän eteen, joka on vanhemmuuden esikuva taivaissa ja maan päällä." Ef. 3:14–15 (UT2020). Tämä ei kuitenkaan tarkoita "pellossa elämistä". Päinvastoin. Uskon, että vapaus nimenomaan tuo hyvyyden ja ihmisen oman persoonan rikkaasti esiin. Tähän on kuitenkin ehkä lisättävä: aikuisen on huolehdittava, millaista elämää hän itse elää ja millaista esimerkkiä hän tarjoaa lapselleen. Jos aikuinen toimii jatkuvasti omista addiktioistaan käsin, hän ei elä vapaudessa, vaan synnin ja lain orjuudessa, ja hänen lapselleen antamansa malli tuskin on aivan optimaalinen. Täydellinen vapaus löytyy ainoastaan Kristuksesta (rakkaudesta).

Isän ja lapsen välinen yhteys on palautettu ennalleen

Kristillisen kasvatuksen ymmärtäminen vaatii Raamatun kokonaisvaltaista ymmärtämistä. Vanha Testamentti sisältää rankaisemiseen liittyviä ohjeita ja kehotuksia, joita meidän ei pidä soveltaa sellaisenaan elämäämme. Sananlaskujen lastenkuritusohjeet ovat yksi tällainen asia. Tämä ei vähennä Vanhan Testamentin arvoa ja tärkeyttä.

Aadamin syntiinlankeemus johti kaikkien ihmisten eroon Jumalasta. Vanha Testamentti tuo näkyväksi Aadamin teon seurauksen: maassa vallitsee kirous (1. Moos. 3:17). Lukiessamme Vanhaa Testamenttia meidän on pidettävä mielessämme, että se sisältää kuvausta sekä kirouksesta että kuvausta pelastuksesta, joka tulee ihmisen osaksi Jeesuksessa.

Jumala lähetti Poikansa ihmiseksi, jotta Hän ihmisen ruumiissa saisi aikaan ikuisen sovituksen Jumalan ja ihmisen välille. Isän ja lapsen välinen yhteys on palautettu ennalleen. "...mutta vielä paljon runsaammin ovat Jumalan armo ja hänen lahjansa tulleet yhden ainoan ihmisen, Jeesuksen Kristuksen, ansiosta kaikkien osaksi" (Room. 5:15). Hän on lahjoittanut meille kaikille ihmisille suuren armon, ja sen vuoksi mekin olemme velvollisia olemaan armollisia toinen toisellemme, niille, jotka rikkovat meitä vastaan. Muista tämä, kun seuraavan kerran mietit, miten sinun pitäisi reagoida, kun lapsesi on tottelematon sinua kohtaan.❤️

(Armollisuus lasta kohtaan ei kuitenkaan tarkoita, etteikö sinun pitäisi ohjata lapsiasi millään tavoin hyvään. Kaikkein tärkeintä on oman elämän eli oman esimerkin kautta kasvattaminen. Kirjoitan tästä varmasti myöhemmin lisää. Ja toki kasvattajan tulee olla armollinen myös itselleen: mokaaminen kuuluu ihan taatusti monin tavoin jokaisen kasvattajan todellisuuteen.)

Elämäni käännekohta

In English here

Käänsin koko teini-ikäni ajan Jumalalle selkäni, vaikka olinkin uskovasta kodista. Kaipasin rauhaa, ja tiesin eläväni "todelliselle minälleni" kuulumatonta elämää. Täytin tyhjyyttä ja pahaa oloani epäterveilläkin tavoilla siihen asti, kunnes kohtasin Jumalan.

Olin 20-vuotias ja pohdiskelin elämäni suuntaa. Kesäkuun 5. päivänä 2007 päädyin lukemaan Operaatio Mobilisaation lähetyslaivan nettisivuja ja aloin itkeä, koska koin niin voimakkaasti Jumalan kehottavan minua lähtemään lähetystyöhön. En ollut lukenut Raamattua siihen astisessa elämässäni muuta kuin rippikoulun pakollisissa kuvioissa, mutta koin nyt, että Jumala halusi puhua minulle Raamatun kautta. Hain Raamattuni, ja avasin sen Hesekielin kirjan 1. ja 2. luvun kohdilta: “...neljännen kuun viidentenä päivänä,...” Hes. 1:1 (tarkistin netistä Vanhan Testamentin neljännen kuun viittaavan kesä-heinäkuuhun ja havaitsin päivämäärän ikään kuin samaksi, jota itse elin, 5.6.) ja tämän lisäksi sanat “...Minä lähetän sinut...” Hes 2:3. Päivämäärä ja sanat "Minä lähetän sinut" mursivat vastustukseni, menin itkien kertomaan äidilleni, että koen Jumalan kutsuvan minua lähetystyöhön. "Oletko antanut elämäsi Jeesukselle?" äitini kysyi. "En?" vastasin. En tuossa hetkessä oikein ymmärtänyt Jeesuksen merkitystä, mutta rukoilin kuitenkin äitini perässä tämäntyyppisen rukouksen:

Jeesus, anna anteeksi syntini. Kiitos, että olet kuollut puolestani ja kantanut syntini ristillä. Annan nyt elämäni Sinulle. Amen.

Palasin omaan huoneeseeni rukouksen jälkeen. Eteeni ilmestyi selkeä näky: taivaasta laskeutui kultainen kouru, jota pitkin valui sulatetulta kullalta näyttävää ainetta. Kourun alla oli sydämeni; ei mikään lihasmöykky eikä myöskään mitään ❤-muotoista, vaan jotain läpinäkyvää, josta kuitenkin tiesin, että tuossa on sydämeni (sisimpäni). Näky oli todentuntuinen ja tunsin ihollani siitä hehkuvan lämmön. Sula kulta (tai mitä olikaan) valui sydämeni päälle, peitti sydämeni ja sitten näky katosi. 

Olin näiden tapahtumien jälkeen hyvin innokas kertomaan Jeesuksesta kaikille, ja monessa tilanteessa intoa oli enemmän kuin taitoa ja ymmärrystä (antakaa anteeksi🙈). En tiedä onko taitoa ja ymmärrystä vieläkään, mutta ehkä kuitenkin enemmän kuin alussa.

Pääsin hyvin pian uskoontuloni (tai miksikä sitä haluaakaan kutsua) jälkeen OM:n lähetyslaivaan puoleksi vuodeksi. Laivassa ollessani aloin kokea vetoa Israeliin. Laivassa vietetyn ajan jälkeen eräs nainen tuli luokseni ja kertoi, että kokee Jumalan haluavan puhua minulle erään kirjan kautta. Hän antoi minulle kirjan, jonka nimi oli "Tehtävä Jerusalemissa". En ottanut kirjaa kovin kirjaimellisesti, pohdin myös opiskelujen aloittamista, mutta muutaman kuukauden päästä havaitsin päätyneeni Jerusalemiin. Mielenkiintoista oli, että päädyin täsmälleen samaan tehtävään kuin Tehtävä Jerusalemissa kirjan päähenkilö: hoitamaan 1-vuotiasta tyttölasta (kirjan päähenkilö, tanskalainen opettaja Lydia, perusti Jerusalemiin orpokodin, mutta hänen ensimmäinen tehtävänsä Jerusalemissa oli 1-vuotiaasta tytöstä huolehtiminen). Tämän yhdenmukaisuuden huomasin vasta Jerusalemissa ollessani.

Seurassani on Opettaja, joka on täynnä rakkautta ja armoa. Hänen Sanansa on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani (Psalmi 119:105), ja Hänen tahtonsa on, että Hänen seuraajansa kasvavat täyteen ymmärrykseen. Mutta "kypsänäkin" kristittynä on tärkeää pysyä nöyränä ja muistaa: "...Jos joku luulee jotakin tietävänsä, ei hän vielä tiedä, niinkuin tietää tulee" (1. Kor. 8:2).

Jos tätä lukee joku sellainen, joka ei tunne Jeesusta, mutta haluaisi oppia tuntemaan, rohkaisen sinua pyytämään Jeesusta (varsinainen hepreankielinen nimi Yeshua, 'Herra pelastaa') elämääsi. Voit rukoilla esim. tuon saman rukouksen sanoilla kuin minäkin.

“Mutta kaikille, jotka ottivat Hänet (Jeesuksen) vastaan, Hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, ...” (Joh 1:12)